Valikko Sulje

Muut avopalvelut

Voimme auttaa myös ammatillisessa tukihenkilötyössä. Ammatillisen tukihenkilötyön avulla lapsi tai nuori voi saada yksilöllistä apua, tukea ja ohjausta mm. elämänhallintaan, matkalla kohti itsenäisempää elämää. Työskentely tapahtuu yhdessä lapsen/nuoren, muun perheen ja sosiaalityöntekijän kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti ja tavoitteisiin pääsyä arvioidaan säännöllisesti.

 

Ammatillinen tukihenkilötoiminta sisältää toiminnallista tekemistä sekä avoimia ja luottamuksellisia keskusteluja lapsen tai nuoren kanssa sisältäen tiiviin yhteistyön lapsen tai nuoren läheisen kanssa. Ammatillisen tukihenkilötoiminnan avulla tarjoutuu lapsille ja nuorille mahdollisuus uusiin kokemuksiin, onnistumisen elämyksiin sekä uusien taitojen harjoittelulle ja olemassa olevien taitojen kehittämiselle (mm. lapsen ja nuorten omien voimavarojen vahvistamista, itseluottamuksen lisäämistä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä). Tukihenkilö on koulutettu ammattilainen, joka auttaa ja tukee vanhempia lapsen kasvussa ja kehityksessä.

 

Lisäksi meillä on mahdollisuus tarjota apua tarvittaessa myös perhetyöhön, valvottuihin tapaamisiin ja jälkihuoltoon (15–25-vuotiaille).